Kirjoittaminen

KOLMIKKO
luku 3
Synkkä katsoi Liitoa. Liito katsoi takaisin surullisena. “Niin… Mutta sen voi korjata.” Synkkä tuhahti epäuskoisena. “Ai miten muka? Ottamalla jonkun toisen tilalleni vai?” Liito haukahti lempeästi. “Olet täysikasvuinen nyt. Mieti. Voit päästä alfaksi. Tosin silloin sinun kannattaa vaihtaa laumaa. Ja siellä purkaa tämän säännön.” Niin tietysti! Miksi en tajunnut sitä itse? Synkkä nyökkäsi hitaasti ja hänen edelleen pörhössä oleva turkki silottui. “Niin no… Mutta entä sinä? Voitko jättää perheesi tänne?” Liito katsoi olkansa yli aivan kuin olisi varmistanut, ettei siellä ollut ketään. “Pystyn. Sinun vuoksesi.” Hän haukahti. Synkkä räpäytti silmiään kumppanilleen. Juuri tämän takia rakastan sinua. Olet niin rohkea! Hän ajatteli. Synkkä kuuli outoa rapinaa ja aavisti, kuka siellä oli. Ja missä aikeissa. Hän pörhisti turkkinsa ja paljasti hampaansa. “Liito, juokse! Hae apua!” Hän huudahti samalla hetkellä, kun Hämy astui pusikosta kolme vahvaa, ilkeän näköistä sutta takanaan. Synkkä irvisti veljelleen. Hän tunsi helpotuksekseen Liidon pujahtavan kohti leiriä. Hämy ei välittänyt Liidosta. “Aa, Rakas veljeni. Hempeilemässä… Tietysti.” Hämy haukahti. Hänen ystävänsä nauroivat pahantahtoisesti. Hämy asteli arvokkaasti Synkän eteen. “Uusi kumppanisi ehkä pääsi pakoon, mutta hän saa kitua koko elämänsä!” Synkkä katsoi veljeään viileästi. “Miten meinasit Liitoa kiduttaa?” Anna tulla! Taistelen Liidon puolesta! Hämy virnisti ilkeästi. “Tappamalla sinut. Ja kun sinut on hoideltu pois alta, kukaan ei ole enää tielläni.” Hän haukahti hieman ylimielisesti. Synkkä murisi raivoissaan. Nyt hän ymmärsi ennustuksen sanat ‘pahakin voi saada voiton’. Synkän veli oli muuttunut pahaksi. “Sopii yrittää!” hän haukahti. Hämyn apurit tulivat pikkuhiljaa lähemmäs. “Seis!” Uros käski. “MINÄ hänet tapan. Ette TE!” Synkkä käytti tilaisuuden hyväkseen ja hyökkäsi Hämyn kimppuun. Toinen uros kaatui maahan. Synkkä painoi tassuaan veljensä rintaan. “Jos sinusta tuleekin tämän lauman alfa, saat minusta ikuisen vihollisen.” Hän murisi Hämyn korvaan. Hän kääntyi, potkaisi takajalkansa kovaa veljensä naamaan ja loikkasi pois isolta aukiolta. Hän näki, kun Hämy nousi seisomaan Taivaskivellä ja ulvoi: “Pakene vaan! Kohtaat minut vielä- alfana! Ja silloin tuhoan sinut!” Synkkä ryntäsi metsään. Minä hänet tuhoan! Hän ajatteli samalla kun seurasi Liidon tuoksua. Jälki johdatti hänet leiriin, jossa oli pelottavan hiljaista. Liito seisoi pää painuksissa leirin keskellä. Synkkä ryntäsi naaraan viereen. “Mitä tapahtui?” Hän kysyi aavistellen pahaa. Liito katsoi murheen murtamana Synkkää. “Loimu on kuollut…”